. .   . .
. .
. Etusivu. .. Päätoimittajalta. .. Uutiset. .. Arkisto. .. Yhteystiedot. .. Mediakortti. .. Tee tilaus. .
. .
. .
 
. .
. .

Päätoimittajalta

1.8.2010

Useimmilla meistä on nyt takana (toivottavasti) mukava kesäloma, monet palaavat työpaikalleen huomenna. Kesä on meillä Suomessa ja myös monessa paikassa muualla ollut ennätysmäisen kuuma, varjoa on haettu ja kylmä juoma tehnyt kauppansa. Ja vaikka elokuu onkin alkanut eikä ole enää mikään varsinainen lomakuukausi, kauniit ja aurinkoiset ilmat ilmeisesti jatkuvat edelleen, ja hyvä niin.

Lehden toimitustyö on sellaista, että työ aina vääjäämättä kiihtyy ilmestymispäivän lähestyessä, ja kun lehti on ilmestynyt, sen tekoon osallistuneet voivat hengähtää pienen hetken ennen seuraavan projektin aloittamista. ProBodyn toiminta on koko ajan kasvanut kaikilla sektoreilla (irtonumeromyynti, tilausmyynti, ilmoitusmyynti), joten hengähdystaukoja ei enää liiemmin ole tarjolla. Kaiken kaikkiaan median parissa työskentely on kuitenkin valtavan antoisaa, ja suosittelenkin lehti-, radio-, TV- tai Internet-työtä hyvänä vaihtoehtona kaikille sanavalmiille ja kirjoitustaitoisille nuorille.

Juuri tällä hetkellä teemme ProBody 4/2010:n taittoa, numero on Lehtipisteissä 31. elokuuta.

Ottakaahan iisisti ensimmäisinä työpäivinä!

JV

21. kesäkuuta 2010

ProBody 3/2010 on Lehtipisteissä keskiviikkona 23.6. Lehti postitettiin tilaajille tänään maanantaina 21.6.

Numeron cover storyn kohde on ammattilaiseksi siirtynyt kehonrakentaja Jerry Ossi. Mies on haastattelun otsikon mukaisesti kiveäkin kovempi, sen voi jokainen itse nähdä Mike Sirénin kuvista.

Jo 15 vuotta kisoja hyvällä menestyksellä kolunnut kehonrakentaja Tommi Heinonen kertoo urastaan ja antaa esimerkin treeneistään. ProBody seurasi paikan päällä Riihimäen kehonrakentajien salilla Tommin reisitreeniä, jota suorittaessa heikommalle tulisi äitiä ikävä! Tommi harjoittelee nykyisin volyymipainotteisesti, tottumattoman ei aivan heti kannata ryhtyä samaan.

Katarina Tunturi aloittaa tässä ProBodyssa oman harjoitusartikkelisarjansa, ensimmäisessä osassa on seikkaperäinen keskivartalon ohjelma. Vahva keskivartalo on todella tärkeä osa hyvää harjoituskokonaisuutta, artikkeli kannattaa siis lukea hyvin tarkkaan.

Harjoittelun eri osa-alueista kirjoittavat Timo Haikarainen, Markku Tikka ja Jonas Nivala. Juuso Reinikainen käsittelee tällä kertaa sitä, miten voimme suojata ja kohentaa oikealla ravitsemuksella vastustuskykyämme.

Paula "Mölliskö" Lujala jatkaa omalla kolumnillaan ja Rouva G eli Jutta Gustafsberg aloittaa omansa. Kolumni Rouva G:n mietteitä tulee jatkossa olemaan vakituinen osa ProBodya.

Mitäs vielä? No vaikka mitä, tsekatkaa tuore numero itse!


26. huhtikuuta 2010

ProBody 2/2010 on Lehtipisteissä tiistaina 27.4. Lehti postitettiin tilaajille torstaina 22.4., sen pitäisi olla perillä myös tiistaina. Olkaa kuitenkin kärsivällisiä, jos lehti ei ole tullut vielä huomenna, homma on kuitenkin loppujen lopuksi kiinni postista.

Voin sanoa, että nähdessäni uuden ProBodyn olin ensimmäisen kerran lehden historian aikana todella tyytyväinen lopputulokseen. Mukana on toki jälleen pikku mokia, mm. Mölliskön palstasta jäivät kirjoittajan tiedot pois (sori Paula), mutta lehden yleisilme oli mielestäni oikein hyvä. Samaa ovat sanoneet kaikki jo lehden nähneet.

ProBodyn uusi taittaja Hans Eiskonen näytti tässä taitonsa, ja kun käytettävissä oli paljon Mike Sirénin loistavia kuvia, lehti on täynnä hienoja taittoja.

Myös numeron haastatteluissa ja artikkeleissa on nyt enemmän painoa kuin aikaisemmin, sain kokoon todella mielenkiintoisia henkilökuvia ja räväköitä asiantuntijajuttuja. Lehden tähtenä on koko kevään ajan voimakkaasti julksuudessa ollut fitness-kuningatar Jutta Gustafsberg, joka kruunasi kovan työnsä kahdella voitolla Kulttuuritalon kilpailuissa 17.4.

Mutta tsekatkaa itse huomenna ja antakaa palautetta esimerkiksi pakkotoisto.comin ProBody-tredissä tai mailitse toimitukseen.

Mahtavaa kevättä kaikille!

2. maaliskuuta 2010

Tämän vuoden ensimmäinen ProBody eli nro 1/2010 postitettiin eilen maanantaina 1.3. tilaajille. Uusia tilauksia oli ennätysmäärä, kiitokset sekä uusille että kaikille tilauksensa uusineille tilaajille!

Lehtipisteissä ProBody 1/2010 on 3.3. tai 4.3. hieman paikasta riippuen, maa on suuri ja jakelupisteitä paljon. Lehtipisteissä tarkoittaa käytännössä kaikkialla, missä aikakauslehtiä myydään: R-kioskeissa, City-Marketeissa, Prismoissa, tavaratalojen lehtiosastoilla, kaikissa Suomalaisissa kirjakaupoissa ja Akateemisissa kirjakaupoissa jne. Itseään lähinnä olevan Lehtipisteen myyntipisteen voi tarkistaa jakelijan verkkosivuilta osoitteesta www.lehtipiste.fi.

Hyviä lukuhetkiä!

22. helmikuuta 2010

ProBodyn kolmas vuosikerta starttaa

Hyvät ProBodyn lukijat! Tämän vuoden ensimmäinen ProBody on tällä hetkellä kirjapainossa ja ilmestyy päivän aiotusta aikataulusta myöhässä. Hioimme lehteen uutta ilmettä oikein pieteetillä, joten pieni myöhästyminen sallittaneen. Lehti tulee olemaan Lehtipisteissä 3.3. ja lähtee tilaajille näillä näkymin 2.3.

ProBody on nyt ilmestynyt kahden vuosikerran verran, ensimmäinen numero ilmestyi huhtikuussa 2008. Lehti on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessakuntoilugenressä ja saanut pääosin kiittävää kritiikkiä, mikä on tietysti imartelevaa. Tiukempaakin arvostelua ja toiveita saa kyllä esittää, koska lehteä tehdään todellakin lukijoille, me tekijät emme patsastele lehden sivuilla, vaan pysymme taustalla omissa askareissamme.

ProBody on tarkoitettu inspiraatioksi jokaiselle tosissaan maamme kuntosaleilla puurtavalle miehelle ja naiselle, lehti on täynnä asiantuntijoiden laatimia ohjeita harjoittelusta ja rakentavasta ruokavaliosta. Lehden ulkoinen asu on äärettömän tärkeä tekijä, siihen panostetaan jatkossa koko ajan enemmän ja enemmän.Tulen tällä omalla palstallani esittelemään tämän vuoden aikana lehden tekijöitä tarkemmin, kunhan vuosi on lähtenyt kunnolla rullaamaan.

Toivon kaikille ProBodyn lukijoille hienoa vuotta 2010. Ottakaa rennosti, se on tärkeää!

Terveisin

Jouni Virtamo
Päätoimittaja
ProBody

 
. .
  .
ProBody Oy, Niittyluhdantie 12, 00660 HELSINKI, Puh. 040 7162444 
.